Oudot keksinnöt autoissa

Oudot keksinnöt autoissa

Oudot keksinnöt autoissa – Innovatiivista vai ei?

 

Lisätoiminnot, tekniset ominaisuudet ja toimiva teknologia ovat usein hyödyllisiä toiminnallisuuksia, jotka tekevät ajamisesta paitsi nautittavaa, mutta myös turvallisempaa. Ota esimerkiksi turvavyö ja turvatyynyt. Mutta on olemassa myös outoja keksintöjä ja ideoita, jotka ovat ehkä olleet hyödyllisä tuolloin, mutta meidän silmissämme tänään luokittelemme ne omituisiksi tai oikeastaan vaarallisiksi. Luettelimme blogissamme kaikki oudot keksinnöt autoihin, jotka olemme löytäneet.

levynsoitin

Kuvan oikeudet: Chrysler

Highway Hi-Fi – levynsoitin

Levynsoitinta tarjottiin Chryslerissa vuosina 1956 – 1959 ja se voi tuntua hyvältä idealta, mikä tekee autolla ajamisesta hieman viihdyttävämpää. Levysoittimen neulaan rakennettu painovoima oli erittäin korkea estämään varren hyppäämistä ympäriinsä ja kappaleiden ohittamista levyllä. Joskus sen sijaa levyt usein kuluivat hyvin nopeasti ja hajosivat. Ja se ei auttanut paljon, jos satuit ajamaan kuoppaan, levy hyppäsi kappaleiden yli kuitenkin ja tarjonta oli myös erittäin rajoitettu, koska ne tehtiin mittatilaustyönä.

 

koirasakki

Kuvan oikeudet: Popular Mechanics, 1935

Koiralaukku

Koiralaukku tai “The dog sack” löytyy 1930-luvun Popular Mechanics-lehden artikkelista ja esitettiin ensin kaksipuoleisena keksintönä pitämään auto puhtaana ja raikkaanna, mutta myös pitämään koira onnellisena, koska koira joutui olemaan ulkona raittiissa ilmassa.

 

 

 

 

 

 

 

vasymyksen-esto

Kuvan oikeudet: Popular Mechanics, 1948

Väsymyksen varoittaja

Väsymysvaroitus, jota markkinoitiin vuonna 1948, keksittiin tekemään nukahatamisen rattiin käytännössä mahdottomaksi. Ilmaisin koostui valveillaolon indikaattorista, joka kehitettiin Tufts psykologian koulussa ja kuljettaja käytti pantaa, joka sisälsi elektrodeja, jotka mitattasivat tarkkaavaisuutta. Kun väsymys tulee ja kuljettaja on nukahtamaisillaan, elektrodit lähettivät signaalin ilmaisimeen, joka laukaisi varoitussignaalin, joka herätti kuljettajan välittömästi.

 

 

hitandrun

Kuvan oikeudet: Modern Mechanics, 1931

Hit and Run

Me kaikki tiedämme, että yliajamisen ja paikalta pakenemisen onnettomuudet ovat ongelma ja vuonna 1939 asianajaja New Jerseystä ehdotti ratkaisua ongelmaan. Pienet henkilöllisyystunnukset, auton rekisterinumero ja kuljettajan nimi asennettiin ajoneuvon puskurin sisälle joka sitten automaattisesti putosi autosta, jos se sattui ajamaan jonkun yli.

 

 

 

 

 

nuppisuoja

Kuvan oikeudet: Popular Science, 1949

Nuppisuoja

Tänä päivänä yhteiskunnassa kaikki ajoneuvot on varustettu turvatyynyillä ja turvavöillä suojaamaan kuljettajaa ja matkustajia. Autoissa Yhdysvalloissa ei laillisesti tarjottu turvavöitä kun vasta 1960-luvulla ja siihen asti käytettiin erilaisia vempaimia, kuten kolaripalloa, suojelemaan lapsia ja nuoria hansikaslokeron nuppiin kohdistetuissa onnettomuuksissa. Pallo tehtiin vaahtomuovista, jonka pystyi helposti ja mukavasti kiinnittämään hansikaslokeron nuppiin ja siten suojasi matkustajia.

 

 

 

 

 

 

 

nahka-autoa

Kuvan oikeudet: Modern Mechanics, 1924

Nahka-autot

Kun autojen tuotanto oli vielä alkuvaiheessa, monet ajattelivat, että ajoneuvot olivat tarpeettoman kovaäänisiä, eikä se koskenut pelkästään moottoria, mutta lisäksi myös itse autoa. Autot olivat narisevia ja siksi ehdotettiin uudistusta vuonna 1924, joka korvaisi autonkorin materiaalin nahankaltainseen kankaaseen. Se ei ollut vain halvempaa tuottaa, mutta sinun ei edes tarvitse pestä ja kiillottaa autoa!

 

 

 

 

 

 

 

 

minibaari

Kuvan oikeudet: Cadillac

Minibari hansikaslokerossa

Minibaari oli vakiona vuonna 1957 Cadillac Eldorado Broughamissa, joka saattoi olla tyylikäs, mutta ehkä ei kuitenkaan niin sopiva kuljettajalle. Baari oli varustettu ylellisellä shottilasilla, joka oli laitettu magnetoidulle alustalle estämään kalliin alkoholin tippojen

läikytyksen.

 

 

 

puuhevonenHorsey Horseless

Keksinnön keksi Uriah Smith Battle Creek 1800-luvun lopulla Michiganissa, se oli auto, jossa oli puinen hevosen pää kiinnitetty auton eteen, jotta ajoneuvo näyttäisi hevoselta ja vaunulta. Puisen hevosen pään tarkoituksena oli rauhoittaa oikeiden hevosten hermoja ja tehdä niistä rauhallisia, kun ne kohtasivat ajoneuvon tiellä.

 

 

 

Douglas Miller/Getty Images

Kuvan oikeudet: Douglas Miller/Getty Images

Valaistut renkaat

Goodyear kokeili hetken valaistuja renkaita vuonna 1961. Ne oli valmistettu yhdestä palasta synteettistä kumia ja sen kirkkaasti valaisevat lamput oli asennettu vanteen sisäpuolelle. Goodyearin tarkoituksena oli tuottaa renkaita eri väreillä. Särkyvä lasi ilmatäytteisten renkaiden sisällä? Mikä voi mennä pieleen?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Reliant Robin

Robins-autoja valmistettiin Isossa-Britanniassa yli 27 vuoden ajan ja ne olivat hyvin suosittuja Pohjois-Englannissa. Autot luokiteltiin moottoripyöriksi, koska niillä ei ollut neljättä pyörää. Tälle luokalle tarvitsit vain moottoripyörän ajokortin ja ekstrana oli edullisempi rekisteröinti ja vakuutus työväenluokalle. Niitä oli myös helppo käsitellä lumessa, koska ne olivat niin kevyitä ja harvoin juuttuivat kiinni. Sen sijaan niillä pystyi ajamaan lumivallien yli.

Mikä sitten on Reliant Robinin haittapuoli? Sen kolmipyöräisen muotoilun takia, auto kaatui helposti ympäri ajettaessa kulmiin. Autoharrastajien mukaan matkustajan puolelle laitettiin sementtipala tai raskas työkalupakki ja se toimi vastapainona estämään sitä kaatumasta. Toinen ratkaisu? Ajaa vain suoraa linjaa!

Alla oleva video kertoo, miten vaikea on ajaa tätä autoa!

Mikäli tykkäsit kirjoituksesta, voit jakaa!

Kirjoitus julkaistu kategoriassa Ei kategoriaa. Lisää permalink kirjanmerkkeihin.

Jaa mielipiteesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *